Kevään lemppari: terveellinen & vegaaninen avokadopasta

Moikka kaikki!

Toukokuu on täällä Kuopiossa pyörähtänyt käyntiin aurinkoisissa ja välillä vähän lumisateisissakin merkeissä. Ajattelin tiistai-illan ratoksi tulla heittämään tänne blogin puolelle pastareseptin, joka on löytynyt kattilasta jo useamman kerran tämän kevään aikana!

Vegaaninen avokadopasta (4-5 annosta)

  • n. 400-500g pastaa
  • 1 ruukullinen tuoretta basilikaa
  • 2-3 kypsää avokadoa
  • 1 tuore chili
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • pieni punasipuli
  • runsas loraus oliiviöljyä
  • n. 3/4 dl ravintohiivahiutaleita
  • ripaus suolaa ja pippuria

Laita pasta keittymään ja valmista samalla kastike. Mittaa kaikki ainekset kulhoon tai tehosekoittimeen ja soseuta kastikkeeksi joko käsin tai tehosekoittimella. Itse hienonnan ainekset veitsellä mahdollisimman pieneksi ja soseutan kastikkeen esimerkiksi haarukalla, sillä tykkään, että kastikkeeseen jää suutuntumaa ja sattumia.

Valuta pasta ja sekoita sen joukkoon kastike suoraan kattilaan. Tarjoile heti, sillä tämä pasta on parasta suoraan liedeltä!

Tällä ohjeella syntyy runsas kattilallinen pastaa, mutta reseptin määrät voi vaikka puolittaa oman mielensä mukaan. Määrien arvioimien tätä reseptiä varten tuotti minulle hieman hankaluuksia, sillä avokadopastan taikomisesta on jo tullut melko rutiininomaista ainesosien heittelyä ja soveltamista!

Vegaaninen avokadopasta on ennen kaikkea kattilallinen hyviä rasvoja: avokadot ja oliiviöljy sisältävät kumpainenkin runsaasti hyvää, pehmeää rasvaa. Kun pastaksi valitsee vielä täysjyvävalmisteen, saa ruoasta runsaskuituisenkin. Tässä vegaanisessa versiossa pastaan raastettava juusto korvataan ravintohiivahiutaleilla, jotka ovat rasvan laadun suhteen perinteistä, kovaa rasvaa sisältävää juustoa parempi vaihtoehto. Ravintohiivahiutaleet tuovat ruokaan ihanan juustoisen maun, eikä eroa ”tavalliseen” oikeastaan edes huomaa! Basilika, valkosipuli ja chili tuovat mukanaan mukavan potkun, sillä todettakoon, ettei vegaaniruokien todellakaan tarvitse maistua tylsältä!

Avokadopastan miinuksena on avokadojen epäeettiset puolet: niiden viljelyyn nimittäin kuluu huomattavan paljon vettä. Siksi kaupasta kannattaa ostaa avokadoja vain tarpeeseen ja juuri sen verran, mitä aikoo käyttää. Vaikka avokadot ovat terveellisiä, ei niitä ympäristösyistä kannata napata koriin ihan jokaisella kauppareissulla.

Koronarajoitukset jatkuvat, mutta onneksi elämästä voi nautiskella keittiössä ❤ Tsemppiä jokaiselle tähän kummalliseen kevääseen!

Terveydellä, Saara