Terveysvinkit kesään ja helteeseen

Heippa kesäkamut!  Tänään jaan teille parhaat terveysvinkit kesään ja helteeseen. Vaikka kesä onkin mun mielestä ihan parasta aikaa, saa se helposti myös uupumaan – etenkin, jos se on yhtä helteinen kuin tämä kesä on jo tähän mennessä ollut. Olen nauttinut täysin rinnoin kesästä esimerkiksi SUP-lautailemalla, juhannusmökkeilemällä, jätskikioskin antimilla ja aurinkoisilla kirjanlukuhetkillä, mutta samaan aikaan olen ollut myös helleaallon uuvuttama. Ja niin on ilmeisesti ollut moni muukin, sillä tätä postausta toivottiin minulta jo useampaan otteeseen. Siispä: nyt seuraa kesäterveysvinkkejä auringolta suojautumiseen, riittävään nesteytykseen, kropan viilentämiseen, parempaan uneen ja rutiinien hölläämiseen!

1. Suojaudu auringolta

Vaikka aurinko on ihana, osaa se kesällä olla myös inhottava kaveri. Auringon UV-säteily ja etenkin auringossa palaminen voivat aiheuttaa ihosyöpää. Ihosyövän vaara on todellinen myös Suomessa, vaikka aurinko ei täällä paistakaan yhtä kuumasti kuin etelän lämpimissä maissa. Ihosyöpien määrä onkin Suomessa jatkuvassa nousussa ja ihosyöpiä todetaankin yhä nuoremmilla aikuisilla.

Tiesitkö, että jopa 95 % ihosyövistä voidaan estää, jos auringolta suojaudutaan kunnolla? Etenkin ihon toistuvat palamiset altistavat sitä ihosyöville, mutta myös UV-säteilyn kokonaismäärällä on väliä. Erityisen tärkeää UV-säteilyltä suojautuminen on lapsille, vaaleaihoisille, sinisilmäisille, punatukkaisille ja pisamaisille.

Suora auringonpaiste erityisen kuumalla ilmalla voi altistaa myös lämpöhalvaukselle ja muille helteestä johtuville haittavaikutuksille. Jos tiedät, että helle uuvuttaa sinut helposti, kannattaa suosiolla pysytellä varjossa tai viileässä paikassa.

Vinkkejä auringolta suojautumiseen:

  • Vältä ulkona olemista päivän kuumimpaan aikaan tai pysy varjossa. Lämpimissä maissakin vietetään siestaa keskipäivällä! Suomessa tämä aika on loppukesästä noin klo 11–15 välillä.
  • Käytä pitkähihaisia ja keveitä vaatteita. Ne ovat mukava ja rento tapa suojata ihoa palamiselta. Suojaa myös silmät aurinkolaseilla ja pää hatulla. Voi mitä ihania leveälierisiä kesätyylejä näillä vinkeillä saakaan aikaan!
  • Suojaa paljas iho aurinkorasvalla, jossa on riittävän suuri suojakerroin (ehdottomasti yli 15). Kannattaa rasvata iho jo ennen auringonpaisteeseen menoa ja lisätä rasvaa parin tunnin välein. Jos tykkäät uida (kuten minä), kannattaa valita vedenkestävä aurinkorasva!
kesä ja terveys

2. Juo riittävästi ja muista myös syödä

Tuntuuko sinustakin, että helteellä ei maistu yhtään mikään? No et taatusti ole yksin! Minullekaan ruoka ei maistu kaikista kuumimmalla kelillä. Helteellä olisi kuitenkin hyvä saada syötyä jotain, mutta ennen kaikkea olisi tärkeää juoda riittävästi.

Tässä muutama vinkki nestetasapainon ylläpitämiseen ja helteisen päivän ruokavalioon:

  • Juo säännöllisesti pitkin päivää. Juoda kannattaa jo ennen janon tunnetta, eli pidä juomapullo mukanasi koko päivän ajan!
  • Riittävä määrä nestettä on yleensä noin 1–1,5 litraa päivässä. Helteellä voi juoda enemmänkin, varsinkin, jos hikoilu on voimakasta. Tavallinen vesi on hyvä janojuoma, mutta esimerkiksi kivennäisvedet ovat hyviä silloin, jos vesi kyllästyttää. Kivennäisvesistä saa myös tarpeellisia suoloja. Alkoholi ja kofeiini kuivattavat elimistöä, joten niitä kannattaa välttää.
  • Jano, kuiva suu, vähentynyt virtsaamistarve ja virtsan tumma väri ovat merkkejä liian vähäisestä juomisesta.
  • Jos ruoka ei maistu, syö pieniä aterioita usein. Viileät ja vesipitoiset ruoat voivat maistua helteelläkin, kuten esimerkiksi salaatit, hedelmät ja smoothiet.
  • Syö varjossa, sisätiloissa tai ilmastoiduissa paikoissa.
kesä ja terveys

3. Lempeyttä elämäntapoihin

Kun helle uuvuttaa, on täysin ok, ettei ylimääräistä energiaa liikene esimerkiksi urheilulle tai monimutkaisten aterioiden valmistamiselle. Helteellä ei todellakaan tarvitse jaksaa treenata raskaasti tai olla kiinni normaaleissa rutiineissa. Terveellisistä elämäntavoista on täysin ok joustaa kesällä – ja melkein kehotankin siihen. On kuitenkin myös ok pitää kiinni hyvää oloa tuovista rutiineista.

Tässä syitä, miksi lempeät elämäntavat ovat tärkeä juttu kesällä:

  • Olo on helteellä usein jo valmiiksi väsynyt ja uupunut, mutta sen lisäksi helle voi vaikeuttaa nukkumista ja yöunta. On tärkeää osata relata silloin, kun keho lepoa kaipaa.
  • Kuumassa ympäristössä kehon lämpökuorma kasvaa, ja fyysinen rasitus lisää lämpökuormaa entisestään. Rankka treeni ja nestevaje voivat altistaa lämpöuupumukselle tai lämpöhalvaukselle. Hellesäällä on siis täysin ok levätä tai liikkua kevyemmin.
  • Kuumalla säällä ruoka ei saata maistua tavalliseen tapaan. On kuitenkin tärkeää saada energiaa, joten keskity syömään sellaisia juttuja, joita oikeasti tekee mieli. Salaatit, mansikat, jäätelö, smoothiet ja mehut ovat just hyviä helleruokia!
  • On välillä ihanaa päästää irti rutiineista ja omista elämäntavoista. Vaikka ihan muuten vaan, tai sitten osana kesälomaa. Lomalla saa ja pitää herkutella, ja on ihan ok juoda myös vähän alkoholia. Lomalla kehokin saa luvan lepäillä, ja siksi on ihan ok, jos vaikkapa uiminen on loman ainoa urheiluaktiviteetti.
  • Muistathan, että loman jälkeen sinun ei tarvitse ”palata ruotuun” tai kompensoida loman rennompia elämäntapoja millään tavalla! ❤
kesävinkki

4. Yritä viilentää kehoa

Lämmön aiheuttamien sairauksien, kuten esimerkiksi lämpöuupumuksen tai vakavamman lämpöhalvauksen, tärkein hoitokeino on ennaltaehkäisy. Siksi kehon viilentäminen on tärkeää pitkin päivää ja etenkin silloin, kun helle käy erityisen uuvuttavaksi.

Tässä muutama vinkki kehon viilentämiseen:

  • Suojaudu suoralta auringonpaisteelta ja pukeudu ulos keveisiin, rentoihin ja luonnonmateriaaleista valmistettuihin vaatteisiin, jos se on sinulle mahdollista.
  • Kehoa voi viilentää viileillä suihkuilla, kosteilla vaatteilla tai vaikka perinteisillä kylmäkääreillä.
  • Kesällä voi nukkua ilman täkkiä, eli pelkällä pussilakanalla. Luonnonmateriaaleista valmistetut petivaatteet viilentävät nukkumista entisestään.
  • Tuuleta kotiasi niin paljon, kun voit. Muista, että tuuletin lisää nestehukan riskiä, joten juo vettä tuulettimen ollessa päällä. Läpiveto tuulettaa asuntoa parhaiten. Jos käytät kunnollista ilmastointilaitetta, voi olla parempi pitää ovet ja ikkunat kokonaan kiinni.
kesäterveys

5. Löydä omat tapasi nukkua ja levätä

Ainakin minulle kesähelteellä nukkuminen on ihan oikeasti ollut suuri haaste. Vähäiset yöunet heijastuvat myös muuhun arkeen ja vireystilaan. Tiedän myös, että valoisat yöt valvottavat monia.

Näillä vinkeillä kesäunesta voi yrittää tehdä vähän helpompaa, tai ainakin siedettävää:

  • Yritä rauhoittaa tekemisiäsi ennen nukkumaanmenoa. Ei hikiliikuntaa tai muuta hurjaa! Rentoudu ennen nukahtamista, vaikka noin tunnin ajan, esimerkiksi lukemalla kirjaa.
  • Valoisat illat voivat häiritä unta, joten jos mahdollista, yritä pimentää huone jo hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa. Suorassa ilta-auringossa oleskelu voi hankaloittaa nukahtamista. Kesällä huoneen pimentämisessä voivat auttaa esimerkiksi pimennysverhot. Aamulla puolestaan kannattaa oleskella valossa, sillä se virkistää oloa ja tahdistaa sisäisen kellomme rytmiä!
  • Lomalla unelle voi varata riittävästi aikaa – jos uni ei tule heti, ei aamun herätyksestä tarvitse stressata. Nuku lomalla vaikka niin pitkään kuin huvittaa! Päiväunia kannattaa muuten välttää, jos yöllä ei meinaa unettaa.
  • Tuulettaminen! Viileässä makuuhuoneessa nukuttaa taatusti paremmin kuin tunkkaisen kuumassa sellaisessa. Katso ylemmästä kohdasta vinkit kehon viilentämiseen, jos tuulettaminen tai huoneen viilentäminen ei kotonasi onnistu (tiedän tunteen).
kesä

6. Suojaudu punkeilta ja kyyn puremilta

Jos minulta kysytään, kesän huonoin puoli on erilaiset ötökät, surraajat ja pöörräjät. Vähän jopa pelkään niitä, jos olen ihan rehellinen! 😀 Kesällä kannattaa olla varovainen etenkin punkkien ja kyyn puremien varalta, mutta niistä ei silti kannata stressata liikaa.

Punkit levittävät Suomessa kahta eri tautia: borrelioosia ja puutiaisaivotulehdusta. Riski saada punkilta tauti on kuitenkin pieni. Puutiaisaivotulehdusta vastaan on rokote, mutta se ei suojaa borrelioosilta. Rokote on hyvä ottaa, jos liikkuu paljon punkkien levittämien tautien riskialueilla. Puutiaisaivotulehduksen riskialueet voit tsekata tästä klikkaamalla.

  • Punkeilta suojautuminen on helpointa vaatteiden avulla. Kun liikut punkkialueilla, käytä vaaleita, pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita ja laita housunlahkeet sukkiin. Myös perinteinen punkkisyyni metsässä tai kaislikossa liikkumisen jälkeen on hyvä keino havaita ihoon kiinnittynyt punkki. Irrota punkki välittömästi esimerkiksi pinseteillä havaittuasi sen kiinnittyneenä ihoon.

Kyy on puolestaan Suomen ainoa luonnonvarainen myrkyllinen käärme. Yleensä kyy pakenee ihmistä, mutta yllättävissä tilanteissa tai uhattuna se voi purra. Kyyn puremaan ei ole olemassa ennaltaehkäisevää täsmärokotetta, mutta jäykkäkouristusrokotteen on hyvä olla voimassa.

  • Jos kyy pääsee puraisemaan, on aina suunnattava lääkärin arvioitavaksi. Raaja, johon purema on tullut, on hyvä pitää kohoasennossa ja siihen voi laittaa lievästi puristavan siteen myrkyn kulkeutumisen hidastamiseksi. Raajalla olisi hyvä välttää myös lihastyön tekemistä.
  • Kyypakkaus tai antihistamiinitabletit voivat hidastaa puremasta seuraavaa reaktiota.
kesä

7. Pidä läheisistä huolta helteellä  

Etenkin ikäihmisille, lapsille, pitkäaikaissairaille ja eläimille superhelteinen kesä voi olla vaikeaa ja vaarallistakin aikaa. Pidetään siis läheisistämme huolta, soitellaan mummulle, papalle ja ystäville, eikä jätetä ketään yksin kuumaan autoon ❤ Eiks niin?

Kesäterveydellä, Saara

Ps. Tässä linkki viime kesän kivaan kesävinkkipostaukseen!

LÄHTEET:

4 VINKKIÄ HYVINVOIVAAN KESÄÄN

Moikka! 

Mulla on koko kesäkuun ajan ollut valtavan mukava yhteistyö Bona Vidan kanssa! Tässä kuussa olen päässyt tuottamaan Bona Vidan kanaviin sisältöä kesävinkkien muodossa. Pohdiskeltiin aluksi paljon, miten yhteistyö toteutettaisiin, ja lopulta päädyttiin joka viikko julkaistaviin kesävinkkeihin – sellaisiin, jotka voisivat omilla tavoillaan lisätä kesän hyvinvointia. Neljä ideoimaani ja toteuttamaani vinkkiä julkaistiin kesäkuun jokaisena perjantaina – mutta väitän, että näistä voi inspiroitua myöhemminkin <3

Tykkäsin yhteistyöstä ja siihen liittyneestä sisällöntuottamisesta niin paljon, että päätin nyt heinäkuun korvilla julkaista kaikki neljä kesävinkkiä myös täällä blogini puolella! Varmasti suurimmalle osalle nämä ovatkin jo tuttuja sosiaalisen median kanavistani, mutta ainakin täällä blogin puolella ne pysyvät pidempään tallessa.

Jatka siis lukemista, mikäli haluat vaikkapa kohta alkavan heinäkuun aikana inspiroitua terveellisestä kesäjälkkäristä, uuden rutiinin löytämisestä, luonnossa liikkumisesta tai helposta kehonhuollosta.

VINKKI #1 LÖYDÄ ITSELLESI KESÄRUTIINI

Mitä jos tänä kesänä etsisit itsellesi jonkin uuden tavan tai rutiinin, josta saisit itsellesi hyvän mielen ja vaikkapa ihanan startin päivään? Itselleni tuo tänä kesänä syntynyt hyvän mielen juttu on ollut aamu-uinti: se on sellainen oma tai ystävän kanssa jaettu hetki, jossa saa vain nauttia luonnon äänistä ja tyhjentää pään muista ajatuksista. Viileässä vedessä aineenvaihdunta hyrähtää käyntiin ja uusi päivä alkaa näyttää toiveikkaalta.

Kirjoitinkin aiemmin tänä vuonna avantouinnin vaikutuksista terveyteen, ja uskonkin, että aamu-uinnilla voi saavuttaa samoja terveyshyötyjä (vaikkei vesi enää kovin kylmää olekaan!) Ennen kaikkea aamu-uinnilla on minulle se päivän aloittava tsemppaava merkitys. Voi kun ehtisikin ihan joka aamu!  

Sun kesärutiini voi olla mitä tahansa aamulenkistä illan kehonhuoltohetkeen. Kokeile ihan rohkeastikin uutta, koska uusi kivalta tuntuva juttu voi löytyä vaikka vahingossa! Jätä vaikka jälkeesi kommentti, mikäli olet tänä kesänä testannut jotain uutta rutiinia 🙂

VINKKI #2 LUONTO EDISTÄÄ TERVEYTTÄ

Mulla alkoi tänään kesäloma, mutta viikot ennen tätä ovat olleet ihan superstressaavia. Lääkkeenä stressiin olen useamman kerran suunnannut luontoon – ja metsään. Olen tänä kesänä patikoinut esimerkiksi Orinoron rotkossa Leppävirralla. Vahva suositus tuolle yllä olevissa kuvissakin esiintyvälle paikalle – paikkaa ei turhaan kutsuta yhdeksi Savon seitsemästä ihmeestä!

Luonnolla on merkittäviä vaikutuksia hyvinvointiin: jo 15 minuuttia metsässä vietettyä aikaa auttaa laskemaan verenpainetta. Luonnossa liikkuminen lieventää stressiä, parantaa mielialaa ja houkuttelee liikkumaan uudelleen. Liikunnalla taas on tietysti omat hyvät vaikutuksensa terveyteen!  

Luonto on siis melkoinen lottovoitto, ja sinne suuntaaminen täysin ilmaista. Rohkaisenkin sinua tänä kesänä suuntaamaan luontoon palautumaan, nautiskelemaan ja edistämään omaa terveyttä. Tai vaikka juoksemaan itikoita karkuun! 😀

Lähteet: Mielenterveystalo.fi, UKK-instituutti

VINKKI #3 KEVYT KESÄJÄLKKÄRI

Sitten päästäänkin herkkujen pariin! Kolmas kesäkuun perjantai osui sopivasti juhannusviikolle, ja siitä inspiroituneena valmistin kevyttä kesäjälkkäriä, eli ihan parasta mansikkarahkaa! Tämä mansikkarahka syntyi ihan vahingossa eräänä kesäviikonloppuna ystävieni kanssa. Meillä oli ylimääräistä kermavaahtoa, emmekä millään keksineet, mihin se käytettäisiin. Käväistiin sitten ideointireissulla kaupassa ja lopputuloksena syntyi tämä resepti, nam!

Tähän jälkkäriin tarvitset:

  • 1–2 prk proteiinirahkaa oman maun mukaan
  • kuohukermaa
  • rasian (250 g) mansikoita 

Voit valita, teetkö herkun vegaanisilla vai maitopohjaisilla valmisteilla, kummallakin onnistuu! 

Jälkkäri on supersimppeli valmistaa:
Vatkaa kuohukerma, sekoita joukkoon proteiinirahka (tai kaksi, jos haluat enemmän makua) ja pilko mukaan myös mansikat. Lopuksi voit lisätä makusi mukaan hieman sokeria tai hunajaa tuomaan makeutta. Sitten vaan nauttimaan vaikka grilliherkkujen jälkeen!

Tämä herkku on myös kiva tehdä, jos vaikka kesäjuhlien mansikkakakusta jää tarvikkeita yli. Eipähän tule hävikkiä! 😊 

VINKKI #4 KESÄINEN KEHONHUOLTO

Viimeisenä vinkkinä huolletaan kehoa ja virittäydytään irrottautumaan stressistä, olit sitten jäämässä lomalle tai palaamassa töihin! Mulla on edessä tuo ensimmäinen, kun huomenna koittaa mun ensimmäinen kokonainen lomapäivä. Kehonhuolto on ihanaa, kun se saa myös ajatukset tasaantumaan. 

Tiesitkö sä, että ihan tavallista kahvipakettia voi käyttää joogatiilenä, joka on ihana lisä kehonhuollollisiin liikkeisiin? Joogatiilen avulla saa avattua etenkin selän ja lantion aluetta. Joogatiiltä käytetään usein joogatunneilla, mutta se on huippu myös omatoimisessa kehonhuollossa. Itse olen vältellyt joogatiilen ostamista viimeiseen asti, koska kahvipaketti on toiminut niin hyvin! 

Tässä muutama liikevinkki, joita voit testata kahvipaketin kanssa tai ihan perinteisellä joogatiilelläkin. Tee nämä liikkeet vaikka mökkilaiturilla!

1. Lonkankoukistajan venytys, jossa käsi tai kyynärpää tukee tiileen
2. Eteentaivutus, eli ”lapsen asento”, jossa tiili nostaa käsivarsia sen verran, että selkä pääsee venymään ihanasti
3. Tiili yläselän alla ja kädet pään yläpuolella, sekä samanaikaisesti kevyt lantion avaus. Mun lemppari!
4. Puolisilta, jossa tiili on lantion alla ja selkä pääsee laskeutumaan rennosti

Hei, siinäpä kaikki! Toivottavasti löysit näistä neljästä vinkistä jonkun, jota haluat ehdottomasti kokeilla tänä kesänä <3 Nyt mä suuntaan loman viettoon ja kohti kotikotia!

Terveydellä, Saara