Terveyden ammattilaiset – menkää someen!

Terveystieteiden opintojen valtavan laajasta kokonaisuudesta minua on opiskeluvuosieni alkanut kiinnostaa erityisesti terveys ja media – ja tämän aihepiirin monet kasvot ja yhteydet. Se, miten terveydestä puhutaan mediassa, miten sosiaalinen media käsittelee terveysaiheita, miten media vaikuttaa terveyteen ja ennen kaikkea, miten median ja somen saisi valjastettua toimimaan terveyttä edistävästi. Myös kandidaatin tutkintoni kirjoitin liittyen sosiaaliseen mediaan ja terveyden edistämiseen. 

Mediassa ja somessa puhutaan valtavasti terveydestä. On mediapersoonia, terveysvaikuttajia, fitness-urheilijoita sekä erilaisten ruokavalioiden, nettivalmennusten ja muiden elämäntapavinkkien tarjoajia. Tässä hurjassa mediaviidakossa tarvitaan terveystieteiden ammattilaisia – etenkin meitä tulevia, mutta myös heitä, jotka jo kokevat itsensä ammattilaisiksi. Tarvitaan hyviä tyyppejä, jotka kykenevät puhumaan terveydestä tutkittuun tietoon nojaten, kumoamaan vääriä luuloja, ilmaisemaan mielipiteitään ja ennen kaikkea hyödyntämään ammattitaitoaan somessa siten, että terveyden edistäminen tulee osaksi sosiaalisen median kulttuuria ja keskusteluja. Ammattilaisia, jotka kykenevät tekemään tutkitusta terveystiedosta mielenkiintoista, monipuolista ja puhuttelevaa – ja samalla keräämään osakseen huomiota samalla tavoin kun jo nyt useat kokemusasiantuntijat tai fitness-urheilijat.  

Sosiaalisessa mediassa liikkuu kaikenlaisia ihmisiä ja mediapersoonia. Suurin osa heistä pohjaa tietonsa omakohtaisiin kokemuksiin, eli ovat ns. “kokemusasiantuntijoita”. He kertovat terveydestä omista lähtökohdistaan, omien tunteidensa ja kohtaamiensa haasteiden perusteella. Siinä ei sinänsä ole mitään väärää, mutta usein somessa oikean tiedon ja kokemustiedon rajat häivyttyvät ja sekoittuvat. Tämä johtaa siihen, että toisella ihmisellä hyvin toiminut ruokavalio, treenimuoto, laihdutuskeino, dieetti tai muu elämäntapa omaksutaan faktatietona osaksi omaa elämää. On muistettava, että toisen ihmisen kokemus on aina hänen omansa, eikä se sovi jokaiselle.  

Kokemustiedon vastaääneksi on saatava lisää terveyden ammattilaisia. Vastaääni on ehdottoman tarpeellinen, sillä uskon somen terveyskeskustelujen tulevaisuudessa vain kiihdyttävän tahtiaan. Terveydestä tullaan keskustelemaan mediassa ihan aina, sillä terveys koskettaa jokaista ihmistä, ja etenkin suomalaiset ovat terveysaiheista tunnetusti hyvin kiinnostuneita. On tärkeää, että kokemustiedon lisäksi mediassa ääneen pääsevät myös he, jotka pystyvät tuomaan keskusteluun mukaan tutkimusnäkökulmaa ja tutkittua, todellista tietoa terveydestä. Heitä, jotka ammattimaisesti muistuttavat, että kaikki somessa liikkuva ei todellakaan ole totta, eikä jokainen juttu toimi jokaisella. Heitä, jotka tarjoavat tutkittua tietoa ja totuuksia, jotka toimivat edes jollakin joukolla.

Terveyden ammattilaisilla on mahdollisuus tehdä sosiaalisesta mediasta terveyttä edistävä paikka, jossa puhutaan terveydestä positiiviseen sävyyn, nykyisen melko negatiivisen ja sensaatiohakuisen sävyin sijaan. Paikka, jossa vältetään draamaa ja puhutaan terveyden tosiasioista, luotettavasti mutta kiinnostavasti. Luotettavakin terveystieto voi olla tulevaisuudessa trendikästä, ja terveyden ammattilaiset voivat brändätä itsensä yhtä hyvin kuin muutkin somepersoonat. Kirjoittamalla omaa blogia, julkaisemalla tietoiskuja Instagramissa tai vaikkapa kuvaamalla videoita YouTubeen terveystieto tuodaan lähelle somen käyttäjiä – ja osaksi somekäyttäjän arkipäivää.  

On ihanaa, että lähipiiristäni on alkanut kummuta hyviä esimerkkejä siitä, miten sosiaalista mediaa voi luovasti hyödyntää terveydestä puhumiseen. Esimerkiksi ystäväni Heidi on perustanut opiskelukavereidensa kanssa oman podcastin, jossa puhutaan ravitsemuksesta luotettavasti ja ennen kaikkea kiinnostavasti. Podcast kantaa nimeä Ruokaklinikka, ja kuuntelemaan pääset esimerkiksi klikkaamalla tästä. Myös tällä omalla blogiprojektillani haluan osoittaa, millaisella tavalla terveysaiheita voi nostaa esille.  

Tämän pohdiskelun päätteeksi muistutan ennen kaikkea yhdestä jutusta. Muista aina, että somessa liikkuvilla mediapersoonilla ja terveysvaikuttajilla on aina omanlaisensa koulutustausta – eikä osa heistä ole kouluttautunut laisinkaan. Itseään ammattilaiseksi väittävä ei aina ole sitä – ja joku, joka pitää itsestään pienempää meteliä, voi olla hyvinkin korkeasti koulutettu. Ota selvää, kysy ja kyseenalaista. Näin somesta ja mediasta saadaan tehtyä yhdessä parempia, terveellisempiä ja luotettavampia paikkoja!  

 Terveydellä, Saara  

Ruokaa omasta maasta!

Minua pyydettiin keväällä kuvaajaksi erääseen ihanaan projektiin, josta kerron varmasti lisää vähän myöhemmin. Eräät projektiin liittyvät kuvaukset veivät minut vähän aikaa sitten äitini ystävän kasvimaatilkulle, ja siellä ottamistamme kuvista tuli sen verran lämminhenkisiä ja kivoja, että päätin jakaa niitä täälläkin.

Kyseinen kuvausreissu sai minut myös miettimään paljon oman ruoan kasvattamisen hienoutta. Ja sitä, että en itse tiedä kyseisestä aihepiiristä juuri mitään. Se harmittaa! Puhuimme kuvausten aikana paljon siitä, kuinka todella moni on nykyisin erkaantunut siitä tiedosta, mistä ruoka tulee ja miten sitä kasvatetaan. Myönnän, että niin olen itsekin. Suurin osa meistä vain kävelee kauppaan, nappaa sieltä muoviin pakattua ja jalostettua ruokaa ja sitten lastaa tuotteet kotonaan jääkaappiin. Kaikki ruoan tuotantoketjun vaiheet on piilotettu, eivätkä ne monia kiinnostakaan.

Kuvausreissu oli silmiä avaava: minä haluan tietää ja haluan kiinnostua! Sain kuvausten jälkeen kerätä kyseisen illan grillipöytään puutarhan antimia: sipulia, perunaa, kesäkurpitsaa ja salaattia. Ja kuinka hyvältä ne maistuivatkaan – varmaan elämäni parhailta. Ja vain siksi, että olin saanut nostaa ne itse maasta ja sotkea käteni multaan. Kuinkahan hyvältä ruoka olisi maistunut, jos sen olisi kasvattanut alusta asti itse? Ruoan kasvattaminen liittyy vahvasti myös ekologiseen ja terveelliseen elämäntapaan, sillä mikäs sen ekologisempaa olisikaan, kuin itsekasvatettu ruoka. Ja mikäs sen terveellisempää, kuin lisäaineettomat, oman maan suomalaiset kasvikset?

Minua taisi puraista kyllä jonkinlainen puutarhakärpänen, sillä innostuin suunnattomasti siitä ajatuksesta, että joku päivä oman ruoan kasvattaminen olisi minullekin mahdollista. Ja kuinka hassu ajatus se onkaan – siitä ei ole kovinkaan kauan, kun ruoka kasvatettiin aina itse, poikkeuksetta. Nykyään kyseinen puuha vaatii järjestelyä ja suunnittelua: omassa elämäntilanteessanikaan ruoan kasvattamiselle tuskin olisi tarpeeksi aikaa, eikä tilaa. Onneksi on oma parveke, joka varmasti tulevana kesänä saa toimia pienenä kasvihuoneena!

Terveydellä,

taas yhdestä uudesta jutusta innostunut Saara

10 hyvää syytä lukea kirjoja

Kesä on ihan parasta aikaa lukemiselle! Aina kesäisin muistan, kuinka paljon lukemista rakastankaan – se vaan pääsee unohtumaan kiireisen työ- ja lukuvuoden aikana. Viime kesänä lupasin itselleni, että lukisin kirjoja syksyn ja talvenkin aikana, ja lupaukseni piti melko hyvin. Sain luettua noin yhden kirjan kuukaudessa kiireistä huolimatta.

Harmittaa, että monella lukeminen jää nykyään kakkoseksi älylaitteiden rinnalla. Iltaisin sängyssä puhelinta selataan paljon kirjan lukemista mieluummin. Pikkuveljeni ikäluokassa kirjoja on tuskin luettu harrastusmielessä koskaan, ja meillä aikuisillakin älylaitteet ovat pysyvästi korvanneet monelle rakkaan lukuharrastuksen.

Tämä postaus on ylistys kirjoille. Toivottavasti tällä kirjoituksella saisin edes yhden kadonneen lukuinnon taas syttymään!

Itse olen aina rakastanut lukemista. Opin lukemaan melko varhain, jo ennen kuin menin kouluun. Lapsena aloitin Neiti Etsivillä, teininä luin Twilighteja, Harry Pottereita ja muuta fantasiaa, ja nykyään kirjamakuni on melko monipuolinen. En ole itse koskaan kokenut e- tai äänikirjoja itselleni mieluisiksi tai toimiviksi lukukokemuksiksi, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että ne ovat mahtavia uusia tapoja lukea kirjoja. Parasta niissä on, että ne ovat varmasti avanneet kirjallisuuden maailmaa myös täysin uudelle yleisölle.

Itse olen aina ollut konkreettisen, perinteisen kirjan puolella – rakastan sitä, miltä kirja tuntuu käsissä ja miltä sivujen kääntäminen kuulostaa. Olen pohjimmiltani aikamoinen kirjafiilistelijä! Tykkään tosi paljon myös käydä kirjastossa ja etsiä hyviä kirjoja ajan kanssa, enkä siksi itse omista juuri lainkaan kirjoja.

Nyt annan teille 10 hyvää syytä lukea kirjoja:

1. Kirjojen lukeminen rikastuttaa ja kehittää mielikuvitusta. Kirjallisuus on mahtava pakokeino arjesta ja arjen murheista, ja usein tuntuukin, että hyvän lukuhetken jälkeen myös arjen ongelmat ovat selvinneet pään sisällä. Mielikuvitus kasvattaa luovuutta ja saa ihmisen unelmoimaan. Kirjallisuus on vienyt minua usein kohti omia unelmiani ja saanut tajuamaan, mitä elämältä seuraavaksi haluankaan.

2. Kirjallisuuden lukeminen kehittää kirjoitus- ja lukutaitoa sekä kasvattaa sanavarastoa. Siksi paljon kirjoja lapsuudessa ja nuoruudessa lukeneet pärjäävät usein hyvin koulussa, etenkin kirjoitustaitoa vaativissa aineissa. Kirjojen lukemisesta on ollut ehdottoman paljon hyötyä myös korkeakoulumaailmassa: esseet usein kirjoittuvat kuin itsestään, kun sana on hallussa. Myös tämä blogini on syntynyt rakkaudestani kirjoittamiseen, eli loppujen lopuksi rakkaudestani kirjallisuuteen.

3. Kirjallisuus on loistavaa vastapainoa opiskelulle ja koulukirjoille. Kevyempi lukeminen tekee välillä todella hyvää teorian pänttäämisen ohessa. Pitkään ajattelin, että en jaksa lukea enää vapaa-ajallani, kun luen tietokirjallisuutta opiskellessani niin paljon. Tämä kuitenkin osoittautui vääräksi luuloksi ja nyt ajattelenkin päinvastoin!

4. Kirjallisuudesta ja kirjojen valikoimasta löytyy jokaiselle jotakin. On fantasiaa, realismia, klassikoita, romantiikkaa, kauhua, jännäreitä ja sellaisia genrejä, joissa sekoitetaan tätä kaikkea. Itse luen mieluiten joko tulevaisuuteen sijoittuvia dystopioita, historiaan sijoittuvia kirjoja tai tositarinoita.

5. Lukea voi missä vain. Kuvittele, kuinka ihanaa on ottaa kirja mukaan vaikka kotoisaan kahvilaan tai hellepäivänä rannalle. Ei ole parempaa!

6. Lukeminen on ilmaista. Suomalainen kirjastojärjestelmä on yksi hienoimmista keksinnöistä ikinä! Kirjoja voi lainata ilmaiseksi, niin paljon kuin haluaa. Lukemattomuuden tekosyynä ei siis varmasti voi olla hinta.

7. Lukeminen kartuttaa myös yleissivistystä. Kirjoja lukemalla olen perehtynyt moneen historialliseen tapahtumaan, yhteiskunnalliseen ilmiöön tai ongelmaan, ihmisryhmään tai vaikkapa tieteelliseen keksintöön mielenkiintoisella tavalla.

8. Lukeminen on ennen kaikkea myös terveellistä. Tutkimuksien mukaan lukeminen voi hidastaa esimerkiksi dementian tai Alzheimerin taudin puhkeamista. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset, jotka lukevat, elävät myös pidempään. Voidaanko siis jopa sanoa, että lukeminen pidentää ikää?

9. Yksi merkittävimmistä lukemisen terveyshyödyistä liittyy ehdottomasti stressiin. Kirjan lukeminen rauhoittaa ja lievittää stressiä ja näin muodostaa myös hyvän olon tunteita. Itselleni kirja on yksi tärkeimmistä stressinlievityskeinoista.

10. Kirjan lukeminen voi auttaa myös nukahtamaan. Kirjan rauhoittava vaikutus toimii mahtavasti unilääkkeenä: ajatus ei harhaile stressaavissa jutuissa, vaan keskittyy kirjan tapahtumiin. Sänkyyn mukaan otettu kirja pitää myös älylaitteet loitolla, joka parantaa taatusti unta ja auttaa nukahtamaan!

Ja sitten vauhdilla kirjastoon tai kaverin kirjahyllylle!

Terveydellä,

Saara

2 x tuorepuuro

Moikka! Tässä tulee mun kaksi lempparia aamupalareseptiä! Rakastan syödä aamuisin puuroa, etenkin tuorepuuroa. Tuorepuurot ovat mahtavia, koska ne voi valmistaa jääkaappiin jo illalla. Aamulla aikaa jää sitten kaikelle muulle, kun ravitseva ja täyttävä aamupala on jo valmiina. Ihan lempparivinkki kiireiseen arkeen! ❤

Eri reseptejä kokeiltuani, kahdesta tuorepuuroreseptistä on tullut minulle ihan ykkösiä. Reseptit ovat kehittyneet käsissäni aikojen saatossa, joten tarkkoja mittoja ainesosista en osaa edes antaa. Tässä kuitenkin puurojen reseptit noin suunnilleen:

OMENATUOREPUURO

kaurahiutaleita

vettä / kauramaitoa / sitruunamehua

1 omena (raastettuna)

loraus jogurttia / kaura- tai soijajogurttia

Sekoita keskenään kaurahiutaleet ja neste: joko vesi, sitruunamehu tai kauramaito. Kaurahiutaleiden ja nesteen suhde on sellainen, että puurokupissa neste peittää kaurahiutaleet juuri ja juuri. Lisää joukkoon raastettu omena ja laita puuro tiivistymään jääkaappiin yön ylitse. Aamulla sekoita joukkoon jogurtti ja koristele marjoilla.

Voit myös sekoittaa raastetun omenan joukkoon vasta aamulla, jolloin se ei tummene ja maistuu hieman erilaiselta. Tällöin yön yli jääkaapissa tiivistyy vain neste sekä kaurahiutaleet. Kannattaa kokeilla, kummasta pitää enemmän!

CHIA-TUOREPUURO

1/2 prk maitorahkaa / soija- tai kaurarahkaa

loraus jogurttia / kaura- tai soijajogurttia

loraus mustikkakeittoa

chiasiemeniä (+ halutessasi esimerkiksi auringonkukansiemeniä)

kaurahiutaleita

Sekoita rahka, jogurtti ja mustikkakeitto yhteen ja lisää sitten chiasiemenet ja kaurahiutaleet. Mitä enemmän puurossa on chiasiemeniä ja kaurahiutaleita, sitä paksumpaa siitä yön aikana tulee. Kokeilemalla saat selville koostumuksen, josta itse pidät. Nosta puuro yöksi jääkaappiin tiivistymään ja nauti aamulla marjojen kanssa!

Sain alunperin tämän reseptin ihanalta hotellin aamiaistarjoilijalta. Kehuin tuorepuuron olevan niin hyvää, että lähtiessäni tarjoilija toi paperille kirjoitetun reseptin mukaani. Mahtavaa asiakaspalvelua ❤

Aurinkoista heinäkuuta!

Terveydellä,

Saara

Koululiikunnan vihaajasta himoliikkujaksi

Tämä on tarina siitä, miten minusta – koululiikuntatuntien armottomasta vihaajasta – syntyi vuosien saatossa liikunnan rakastaja, jopa himoliikkuja. Tarina siitä, miten löysin liikunnan ilon useiden, lannistavien vuosien ja kipeiden kokemusten jälkeen.

Ala- ja yläasteella minä vihasin koululiikuntaa. Ihan oikeasti vihasin. Tykkäsin pelailla isäni kanssa jalkapalloa omalla pihalla, suunnistaa sekä harrastaa monenlaista tanssia, mutta koululiikuntaa minä vihasin. En oikeastaan muista, oliko asia aina ollut niin, vai milloin se sai alkunsa – muistan kuitenkin, että alakouluiässä jännitin usein liikuntatunteja niin paljon, että pääni tai vatsani olivat useita päiviä niin kipeitä, etten voinut lähteä kouluun laisinkaan. Kaikista pahimpia painajaisia minulle olivat etenkin koulu-uinti sekä telinevoimistelutunnit, mutta myös lähes kaikki pallolajit saivat minut paniikkiin.

Mistä kammoni oikein johtui? En koskaan kokenut liikuntatunneilla suoraa syrjimistä tai kiusaamista, joten negatiiviset kokemukseni eivät johtuneet siitä. Myöskään liikunnanopettajani eivät olleet kamalia tai epäreiluja tyyppejä, vaan itse asiassa ihan mukavia ja kannustavia naisia. Luulen, että vihasin koululiikuntaa sen kilpailuhenkisyyden vuoksi. Inhoan kilpailemista, enkä ole luonteeltani lainkaan kilpailuhenkinen, tänäkään päivänä. Mutta kilpailua liikuntatunnit itse asiassa olivat – kilpailua siitä, kuka tekee eniten maaleja tai pisteitä, kuka valitsee kenetkin joukkueeseensa nimenhuudossa, kuka tekee parhaan suorituksen tai kuka nopeimman juoksuajan. Ehkä vihasin liikuntatunneilla kilpailemista siksikin, koska en ollut missään lajissa tai suorituksessa se kaikista paras: pallojen kanssa olin huono ja kuntotesteissä keskivertainen. En tietenkään ollut koskaan kärkipäässä nimenhuudossakaan. Ainoastaan tanssimista rakastin, ja tanssitunneilla olinkin mielestäni hyvä.

Hyvin harva varmasti tietää, että vihasin koululiikuntaa niin paljon. Piilotin paljon negatiivisia tunteita positiivisuuden taakse, sillä tiesin, että liikunnasta saa hyvän numeron, jos jaksaa edes yrittää. Yläasteella petrasin paljonkin, ja yritin opetella positiivisen asenteen kautta myös löytämään sellaisia lajeja, joista koululiikunnassa pitäisin. Yläasteella liikunnasta sain numeroksi aina kahdeksikon. Se harmitti minua silloin paljonkin, ja ajattelin, että numero kuvastaa minua liikkujana: ihan hyvä, mutta ei loistavakaan. Minun mielestäni numero oli epäreilu, sillä ajattelin tuolloin, että olin yrittänyt tunneilla enemmän kuin kasin arvoisesti. Koin, että huonot fyysiset suoritukseni ja taitoni vaikuttivat numeroon, vaikka niiden ei olisi pitänyt. Oliko se sitten niin, sitä en tiedä, mutta nykyään koen liikunnan numeroni olleen todella hyvä siihen nähden, että enhän minä oikeasti pitänyt liikunnasta lainkaan.

Ysiluokan loppupuolella ja lukion alkaessa minä heräsin. Halusin aloittaa liikunnan harrastamisen oma-aloitteisesti. Tiesin, että negatiivinen suhtautuminen liikuntaan tai huonot koululiikuntakokemukset saattaisivat pidemmän päälle johtaa siihen, että en koskaan löytäisi liikunnan iloa. Että jäisin sohvalle koko elämäkseni. Se ei käynyt päinsä, ja ensimmäiseksi lähdin lenkille. Säännöllisen lenkkeilyn jälkeen aloin jumpata kotona: katsoin videoita YouTubesta ja keksin erilaisia kotitreenejä itse. Lopulta uskaltauduin myös kuntosalille silloisen poikaystäväni opastuksella. Kuntosalille uskaltautuminen oli minulle oikeasti kova paikka ja pelotti hirveästi! Muistan miettineeni monta kuukautta, uskallanko minä, epäurheilullinen koululiikunnan vihaaja, astua jalallanikaan kuntosalin puolelle. Se tuntuu näin jälkikäteen ihan naurettavalta.

 Oma-aloitteisen liikunnan tuomien hyvien kokemusten kautta löysin liikunnan iloa myös lukion koululiikuntatunneilta, eivätkä tunnit enää olleet viikon kamalimpia juttuja. Lukiossa liikuntaryhmämme oli todella mukava ja kannustava, ja saimme vaikuttaa liikuntatuntien sisältöön aika paljonkin. Ilmoittauduin muistaakseni jopa ylimääräisille liikunnan kursseille, sillä liikuntakärpänen oli puraissut minua ihan kunnolla. Näiltä kursseilta onkin jäänyt yhdet parhaista lukiomuistoista!

Ja siinä se sitten oli. Pikkuhiljaa opin rakastamaan liikuntaa. Lisäsin liikuntaa hiljalleen osaksi arkeani, kunnes tajusin harrastavani sitä jossain muodossa ihan joka päivä. Nykyään liikunta on minulle henkireikä, lääke, rakas harrastus, päivien piristäjä ja ennen kaikkea hyvän olon tuoja. Kun pää on jumissa ihmissuhdesotkuista, suruista, työ- tai opiskelukuormasta tai ihan mistä arkisesta tahansa, löydän itseni juoksemasta ajatuksiani selviksi. Kun suututtaa, käyn karistamassa ajatukset hartioilta kunnon kuntosalitreenillä.

Tämä tarinani ei ole lainkaan ainutlaatuinen – todella moni on vihannut lapsuudessaan ja nuoruudessaan koululiikuntaa, ja joutunut kokemaan liikuntatunneilla vielä pahempia kokemuksia kuin minä. Monia on kiusattu, syrjitty ja monet on valittu aina viimeisenä joukkueeseen nimenhuudossa. Liikunnanopettajat ovat olleet epäreiluja tai jopa toimineet lainvastaisesti monella eri tapaa. Vaikka kokemukseni eivät ole traumaattisia, ovat ne silti tärkeitä. Tästä aiheesta on ollut ihanaa ja puhdistavaa kirjoittaa.

Tarinassani on kuitenkin opetus. Olen ikävistä kokemuksistani huolimatta löytänyt pitkän ajan kuluessa liikunnan ilon. Se on vaatinut paljon työtä, itkua ja uskaltamista, mutta ilo liikkumiseen on löytynyt. En edelleenkään koe olevani hyvä liikunnassa, enkä pärjää esimerkiksi pallolajeissa ollenkaan. Nykyäänkin negatiiviset tunteet nousevat pintaan joukkue- ja pallolajeissa – usein saattaa jopa itkettää. Olen kuitenkin löytänyt ne lajit, joissa olen tosi hyvä, ja joista ennen kaikkea nautin.

Minun lajeikseni muodostuivat kuntosali, juoksu, tanssiminen, toiminnalliset treenit sekä ryhmäliikuntatunnit. Kaikki näistä ovat yksilölajeja, mutta ei minun tarvitsekaan oppia rakastamaan kaikkea liikuntaa. Se, että olen oppinut jo tämän verran, on aivan ihanaa!

Terveydellä,

Saara