Unelmointi on terveellistä

Minulla on unelmia. Paljonkin. Jotkut niistä ovat suuruudenhulluja, toiset taas realistisempia. Minä unelmoin omannäköisestäni urasta, koko kesän kestävästä reilimatkasta sekä siitä, että osaisin joku päivä tanssia maailman parhaiten ja vetää kymmenen leukaa. Unelmoin pitkästä ja onnellisesta elämästä ja siitä, että voisin tehdä mahdollisimman paljon ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Minä unelmoin Oulun Isokadun vaaleanpunaisesta kattohuoneistosta ja asioista, joita en uskalla tähän edes kirjoittaa. Minä unelmoin, koska se on terveellistä ja rohkeaa!

Aina minä en ole osannut unelmoida. Aiemmin luotin siihen, että elämä kantaa ja tuo eteen vain niitä asioita, joita eteen kuuluukin tulla. Hiljattain olen kuitenkin tajunnut unelmien etsimisen ja niiden tiedostamisen valtavan voiman. Kuinka suuri merkitys unelmilla onkaan oman elämän suunnalle! Enää en halua vain ajelehtia, vaan antaa myös itseni ohjata laivaa. Unelmointi on tärkeää. Unelmointi on rohkeaa! Unelmat ovat asioita, jotka täytyy rohkeasti uskaltaa tunnustaa itselleen. Tunnustaa, että tässä on edessäni nyt asia, jota oikeasti elämältäni haluan.

Unelmat tosin eivät aina tule itsestään. Välillä niitä täytyy etsiä.

Unelmien etsimisen voi aloittaa vaikkapa kokoamalla unelmakartan. Itse olen pyrkinyt tekemään unelmakartan noin puolen vuoden välein. Unelmakartta tehdään selailemalla lehtiä intuitiivisesti ja leikkaamalla kaikki oman huomion kiinnittävät ja omia tavoitteita kuvaavat kuvat niistä irti. Lopulta kuvat sommitellaan ja liimataan isolle paperille. Kartta laitetaan näkyvälle paikalle (itse säilytän sitä vaatekaappini ovessa), josta sen näkee joka päivä.

Miten leikattu ja liimattu paperi voi muka saada unelmat löytymään ja toteutumaan? En tiedä, mutta puolen vuoden jälkeen olen aina huomannut muutaman paperilla olleen unelman toteutuneen. Kun omat tavoitteet ja villeimmät unelmat näkee konkreettisesti paperilla joka päivä, alkaa niitä tavoittelemaan ihan huomaamattaan. Unelmakartta on saanut minut takaisin rakkaan tanssiharrastukseni pariin, opiskelemaan haluamaani alaa, tiedostamaan unelmiani ja tavoitteitani sekä esimerkiksi elämään ympäristöystävällisemmin.

Muina unelmoinnin apuvälineinä olen käyttänyt kovin arkisia aseita: muistivihkoa ja kynää. Olen kirjannut ylös tavoitteen tai unelman ja sen alle niin monta tavoitteen toteuttamiskeinoa, kun vain olen keksinyt. Keksityt keinot voivat olla kuinka typeriä tai villejä tahansa, sillä niiden joukossa on aina muutama hyvä ehdotus. Unelmia ja keinoja niiden saavuttamiseksi voi kirjoittaa ylös vaikka satoja, milloin ja missä tahansa.

Ihminen uskaltaa unelmoida silloin, kun kaikki on elämässä mallillaan ja ihmisen perustarpeet ovat tyydytetty. Aina ei tarvitse jaksaa unelmoida, sillä välillä elämässä täytyy vain selviytyä. Toki unelmat voivat olla tärkeitä toivon kipinöitä myös elämän vaikeissa tilanteissa. Itse koen, että unelmointi on myös terveellistä, etenkin mielelle.

Omien unelmien etsimisellä ja niiden tiedostamisella on valtava voima. Uskalla siis rohkeasti!

Unelmoiden ja terveydellä,

Saara

Urheilugaala – ja miten minä päädyin sinne?

Sain perjantaina kunnian osallistua ihastuttavaan Pohjois-Savon Urheilugaalaan. Ilta oli mieleenpainuva ja ennen kaikkea hurmaava arjen piristys. Mutta – minä vähän huijasin. Tämä postaus ei todellakaan käsittele Urheilugaalan juhlaedustustani, vaan sitä, miten joukkuelajien inhoajasta tuli Urheilugaalaan kelpuutettava urheiluseuran työntekijä. Tämä postaus kertoo epämukavuusalueista.

Olen ihminen, joka ei ole koskaan kuulunut mihinkään urheiluseuraan tai harrastanut mitään joukkuelajia. Koko lapsuuteni koululiikuntatunnit vietin epämukavuusalueellani ja urheilusta löysin iloa vain pihaleikeissä perheen tai ystävieni kanssa. Lapsena tanssimisesta kehkeytyi minulle tärkein liikunnan harrastamisen muoto (edelleenkin kovin tärkeä!), mutta muuten urheilijaa tai liikkujaa minusta ei saanut tekemälläkään. Asia on ajan myötä kääntynyt päälaelleen, mutta se onkin tarina toiselle kertaa.

Viime syksynä hyppäsin epämukavuusalueelleni, sillä sain opintoihini liittyvän harjoittelupaikan lentopalloseura Savo Volleysta. Harjoittelun tarkoituksena oli kehittää urheiluseuran toimintaa terveyttä edistävämmäksi ja siten tehdä harjoittelujaksostani sellainen, että se antaisi mahdollisimman paljon niin minulle itselleni kuin urheiluseurallekin. Minua jännitti, pelotti ja epäilytti. Miten lentopalloseura voi haluta minut, tuskin lentopalloa hipaisseenkaan opiskelijan, kehittämään omaa toimintaansa? Päätin kuitenkin kokeilla. En minä siinä olisi mitään hävinnytkään.

Harjoittelun päätehtävänäni organisoin Savo Volleylle koulukiertueen, jolla kiersimme Savo Volleyn kotipelipaikkakuntien alakouluissa levittämässä liikunnan ja lentopallon ilosanomaa. Koulukiertueen aikana tulivat tutuksi niin Savo Volleyn pelaajat kuin henkilökuntakin ja vähitellen oma epäilykseni ja jännitykseni hälveni kuin itsestään. Onnistumisten myötä kasvoi myös itseluottamus. Kun vähitellen pääsin upottamaan käteni muuhunkin urheiluseuran toimintaan, alkoi epämukavuusalue muovautua entistä mukavammaksi. Heräsi ajatus, että minä riitänkin – ja olen jopa hyvä siinä, mitä teen.

Harjoittelupaikka muuttui syksyn päätteeksi työpaikaksi, enkä voisi olla onnellisempi itseni voittamisesta. Olen oppinut vähätellen ajattelemaan, että ehkä oma erilainen taustani voi jopa rikastuttaa urheiluseuran toimintaa. Terveyttä edistävä matkamme on vasta alkanut.

Urheilugaala oli itselleni kovin tärkeä merkkipaalu, ikään kuin merkki siitä, mihin olen omilla taidoillani yltänytkään.  Olen urheiluseuramatkani aikana oppinut valtavasti – niin seuran toiminnasta, lentopallosta kuin urheiluseuran merkityksestäkin. Opittavaa on yhä valtavasti. Hiljalleen olen oppinut sisäistämään myös sen, että urheiluseuratyö on seurassa työskenteleville ihmisille elämäntapa, ei siis työ ollenkaan.

Muistakaa, että epämukavuusalueet ovat yleensä niitä, jotka kehittävät, virkistävät ja muuttavat elämän suuntaa positiivisesti. Jos siis epäilet, lopeta.

Terveydellä, Saara