KESÄKUUN SUOSIKIT: parvekebasilikaa ja suppailua

Moikka! Ihanaa heinäkuuta ❤

Mä oon nyt niin lomalla! Viimeiset pari viikkoa ennen kesäloman alkamista olivat superstressaavia, joten lomalle jääminen tuntui ihan erityisen hyvältä ja helpottavalta. Tää on myös mun ensimmäinen kunnon palkallinen kesäloma! Voi vitsi kuinka hyvät fiilikset, vaikka tää kesäloma ei alkanutkaan ihan miten piti, ja ikäviäkin juttuja on nyt tullut roppakaupalla eteen. Nyt haluan antaa aikaa erityisesti läheisille – se auttaa vastoinkäymisistä yli, puolin ja toisin.

Lomaahan mun varmaan pitäisi pitää myös täältä blogin puolelta, mutta pääkoppa pursuilee ideoita seuraavista postauksista ihan tohinalla! Katsotaan nyt kuitenkin, kuinka paljon blogi- ja somejuttuja heinäkuussa jaksan tehdä. Nyt kuitenkin heti kuun alkuun on kiva jatkaa viime kuussa alkanutta ”kuukauden suosikit” -sarjaa. Kesäkuussa mua inspiroi esimerkiksi somelomailu, ruusupuiston kukkaloisto ja kirjojen lukeminen. 

PARVEKEBASILIKA

 Olenkin jo aiemmin päivitellyt parvekebasilikani kuulumisia Instagramin puolelle, mut pakko mainita tämä yksilö myös täällä blogissa! 😀 Istutin toukokuussa Lidlistä ostamani ja loppuun syömäni basilikan uuteen multaan ja ruukkuun ja annoin kasvaa lämpimiin ilmoihin saakka keittiön ikkunalaudalla. Päivien lämmettyä muutti basilika parvekkeelle, ja siitä alkoi basilikan räjähdysmäinen kasvuspurtti! Oon ihan ällikällä lyöty, että ihan todella pienellä vaivalla olen saanut kaupan basilikan tuottamaan tähän mennessä jo useita uusia satoja. Ja mä en ole mikään viherpeukalo – ihan oikeasti vain iskin basilikan muoviruukkuineen uuteen multaan.  Parastahan tässä on se, kuinka helppoa ja ihanaa omalta parvekkeelta on napsia tuoretta basilikaa vaikka jokaisen ruoan joukkoon ❤ Laita säkin tämä testiin!

NIIRALAN ALPPIRUUSUPUISTO

Kesäkuu on vuosittain ruusujen kukkaloiston aikaa, kun ruusupuistot ympäri Suomen puhkeavat yhtä aikaa kukkaan ❤ Asun itse Kuopiossa todella lähellä Niiralan alppiruusupuistoa, joka pienestä koostaan huolimatta ilahduttaa minua ja muita kuopiolaisia vuosittain. Niiralan alppiruusupuisto sijaitsee ihan kivenheiton päässä Kuopion keskustasta, Valkeisenlammen kupeessa. Tänäkin vuonna vietin kameran kanssa ruusupuiston illassa useamman tunnin, nautiskellen. Ruusupuistot ovat myös huippuja paikkoja henkilökuvien (vaikka kivojen cv-kuvien) ottamiseen tai ihan vain luonnosta nauttimiseen!

LUKEMINEN (AURINGOSSA & SOHVANNURKASSA)

Tätä ei voi tarpeeksi fiilistellä – siis aaah miten ihanaa, kun on taas aikaa kirjoille! Minulle käy lähes aina näin: syksyt ja keväät ovat monesti niin kiireisiä, että kirjat jäävät sivuun ja lukutahti on korkeintaan yhden kirjan luokkaa per kuukausi. Sitten kun koittaa loma, täyttävät kirjat mun kirjahyllyt ja päivien tunnit. Tänä kesänä lukulistalla on ainakin yllä näkyvät kirjat.  Olen viime aikoina tykännyt etenkin fiktiosta ja esimerkiksi Harry Potterit ovat mulla jälleen kerran uudessa lukukierroksessa 😀

Pidän ympäri vuoden puhelimessa listaa kirjoista, jotka haluaisin lukea, ja isken kiinni listaan aina, kun siihen on aikaa ❤ Näin ei tule ikinä tunnetta, että en keksisi, mitä kirjoja lukisin seuraavaksi. Kirjoitin muuten viime vuonna postauksen kymmenestä hyvästä syystä, miksi kirjoja kannattaa lukea. Pääset lukemaan postauksen tästä!

SUPPAILU

Mun kesäkuun ykköslemppari ja uusin harrastus: SUPPAILU! Hurahdin juhannuksena tähän vesilajiin ihan täysillä ja kohta olinkin jo tilannut itselleni ihan oman sup-laudan. Olen tosi pihi ja huono isojen hankintojen tekemisessä, joten oman laudan ostaminen hirvitti ihan tosissaan. Kuitenkin heti, kun pääsin oman laudan kanssa järvelle, tiesin, että ostos on jokaisen euron arvoinen. Suppailu on kivaa, koska se on samanaikaisesti haastavaa ja rentoa, sekä tällaiselle pelkurille just sopivan verran jännittävää! Suppailuun liittyy olennaisesti myös luonto, vesi ja Suomen kesämaisemat. Mun lauta on ollut jo nyt iloksi perheenjäsenille ja ystäville, ja suppailu onkin ihan parasta porukalla ❤ 

SOMELOMAILU

Kesä on mulle aina myös taukoa älylaitteista ja etenkin somesta. Nyt kesäkuun helteissä sosiaalinen media tosiaan unohtui ja vaihtui rannalla loikoiluun ja ulkoiluun. Tekee niin hyvää! Mun mielestä somesta ja älylaitteista olisi hyvä pitää välillä pidempi yhtäjaksoinen someloma, ja kesä on tosi hyvää aikaa siihen. Annetaan siitä vapautuva aika läheisille, uusille ideoille ja kauniille kesälle!

Terveydellä, Saara

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s